Vinkkejä refluksivauvan imetykseen

Refluksivauvan imetyksessä on usein omat hankaluutensa. Takaisinvirtaus aiheuttaa yleensä vauvalle kipua syödessä, joten ei liene yllätys, että tästä vaivasta kärsivät vauvat eivät useinkaan halua syödä.

On olemassa useita keinoja, joita voit kokeilla helpottaaksesi imetystilanteita. Kaikki vinkit eivät toimi kaikkien vauvojen kohdalla, joten kokeile useampaa löytääksesi sen keinon joka sopii juuri sinun vauvallesi.

Näitä voit kokeilla helpottaaksesi imetystilanteita

  • Ensimmäinen askel on yrittää varmistaa, että vauva olisi mahdollisimman rauhallinen ennen imetystä.
  • Hakeudu tilaan, jossa häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän. Hiljainen, hämärä tai jopa lähes pimeä huone voi auttaa vauvaa rauhoittumaan imetykseen.
  • Vauvan kapalointi voi auttaa häntä rauhoittumaan ja keskittymään syömiseen.
  • Rauhallinen kylpyhetki ennen imetystä voi auttaa vauvaa rentoutumaan.
  • Riiisu vauva vaippasilleen ja ota myös oma paitasi pois ihokontaktin luomiseksi.
  • Yritä imetystä vauvan ollessa unelias. Voit jopa koittaa imettää vauvaa tämän nukkuessa.
  • Opettele ja kokeile erilaisia imetysasentoja.
    Jotkin vauvat asettuvat imetykseen parhaiten äidin seistessä tai kävellessä. Kantoliina on tässä avuksi: se vapauttaa kätesi ja auttaa vauvaa pysymään pystyasennossa.
  • Toiset vauvat rakastavat kylpyä. Jos teillä on iso amme, mene lämpimään kylpyyn vauvan kanssa ja kokeile imetystä siellä.
  • Lisämaitoa voit tarvittaessa antaa pienestä kupista hörpyttämällä, ruiskulla tai lusikalla.

Toiset refluksivauvat haluavat imetystä hyvin usein, jopa jatkuvasti koska maito itsessään toimii vatsahappojen neutralisoijana ja toisaalta rinnan imeminen rauhoittaa ja lohduttaa vauvaa. Kääntöpuolena on, että vauva saattaa syödä itsensä liian täyteen, mikä pahentaa refluksioireita. Tässä tapauksessa saattaa olla hyväksi rajoittaa imetyksiä ja tarjota rintaa vain 2-3 tunnin välein ja vain toisesta rinnasta kerrallaan.

Varovainen, mutta huolellinen röyhtäyttäminen imetyksen lopuksi, mutta myös kesken syömisen voi helpottaa vauvan oloa. Röyhtäyttäessä vältä paineen tuottamista vauvan vatsaan (eli ei röyhtäytystä perinteisessä asennossa vauva olkapäällä!) mikä provosoi pulauttelua ja oksentelua. Monesti toimiva asento röyhtäytykseen on nostaa vauva sylissä pystyasentoon pitämällä vauvaa kainaloiden alta kiinni. Imetyksen jälkeen olisi hyvä pitää vauvaa pystyasennossa vähintään 20 minuuttia.

Annukka Moilanen, toimintaterapeutti

Vuosi valvomista

Kunpa joku olisi sanonut vauvavuoden aikana, että kyllä elämä vielä helpottuu. Kukaan ei uskaltanut sanoa sellaista, emmekä itsekään väsyneinä uskoneet, että saisimme vielä joskus nukkua. Se aika kuitenkin koitti. Vauvavuoden vihdoin loputtua.

Päiväunet, tasan 30 minuuttia

Pieni poikamme syntyi kovien pakkasten aikaan. Jo synnytyksen jälkeen ihmettelimme, että itkeepä pikkukaveri pitkään, jotenkin liian pitkään. Poikaa oli vaikea saada rauhoittumaan.

Sama toistui useasti pojan ensimmäisen kevään aikana. Jo kuukauden ikäisen lapsen kanssa neuvolassa ollessamme kerroimme, että poika itkee selvästikin mahakipuja. Ohjeeksi saimme vaihtaa d-vitamiinia.

Seuraavalla kerralla puhuimme taas, että poika ei halua olla kuin pystyasennossa. Että nukkuu vain 11-12 tuntia vuorokaudessa. Että nukkuu päivisin tasan 30 minuutin pätkissä. Että ei meinaa millään nukahtaa; nukutukset saattoivat kestää pari tuntia. Että kakka (jos ylipäänsä kakkaa) on usein vihreää ja kärsii ihottumasta. Että välillä tulee paljon puklautuksia, välillä taas ei lainkaan. Pahinta oli kuitenkin pojan kipukohtaukset: pieni saattoi huutaa puolitoista tuntia maha karrella kipujaan. Tällä kertaa saimme vastauksen, että meidän lapsella saattaa olla vaikea temperamentti.

Meidän tilannetta ei kovin moni muukaan tajunnut. Saimme hurjan paljon vinkkejä vuoden aikana, kuinka lapsi nukutetaan. Ymmärsimme myös, että esikoisen vanhemmat ovat aina esikoisen vanhempia: hiukan liian helposti hermostuvia. Eräs lääkäri sanoi: ”Kai te tiedätte, että lapset alkavat nukkua kolmen vuoden iässä.”

Imetysdieetti, ph-rekisteröinti ja vastauksia

Veimme viimein neljän kuukauden ikäisen poikamme allergialääkärille. Lääkärille menoa oli suositellut ystäväni, joka itse taisteli aikanaan allergioiden kanssa. Hän kiinnitti huomiota lapsemme huonoon uneen ja pohti, mistä se oikein on merkki. Allergialääkärimme puhui samaa: ”Kyllä lapset nukkuvat.” Se oli meille helpotus: emme olleet turhaan ihmetelleet tätä kaikkea.

Tuon lääkärikäynnin seurauksena meillä alkoi imetysdieetti. Maito, soija, kananmunat ja viljat katosivat imettävän äidin ruokalistalta. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut tosihyvä mennä heti ravintoterapeutille kuulemaan, mitä nyt sitten syödään.

Ruokavalio toi sen muutoksen, että poika alkoi nukkua tunnin pidempään vuorokaudessa. Pahinta olivat kuitenkin edelleen kipukohtaukset. Kun lapsi itkee, raivoaa ja huutaa sylissä tunnin, ja et voi kuin kanniskella, ei tule valtavaa onnistumisen kokemusta vanhempana.

Aloimme pikkuhiljaa huomata, että aina kun imettävä äiti syö jotain hapanta, alkaa huuto. Ananas, paprika, puolukkamehu, viinirypäleet; ne ”syövyttivät” pienen miehen mahaa. Pääsimmekin ruokatorven ph-rekisteröintiin, kun poika oli puolivuotias. Tulos oli hyvin yksiselitteinen: ”Erittäin runsasta ja pitkäkestoista refluksointia läpi vuorokauden makuulla ollessa. Ilmeisesti herääkin usein refluksiin.”

Siinä se oli. Vastaus. Vielä meille ei kuitenkaan kukaan osannut sanoa refluksin ja ruoka-aineiden yhteyttä. Kävimme kahdella eri lääkärillä: toinen hoiti refluksia, toinen allergiaepäilyksiä. Me emme osanneet varmaan edes pyytää vastauksia. Ainut ajatus oli, että antakaa meidän viimein nukkua. Tähän asti poika oli herännyt koko elämänsä ajan 6-20 kertaa joka ainut yö. Ja ainut, millä pojan sai uneen, oli äidinmaito. Kahden kuukauden lääkekokeilujen jälkeen toiveeseemme vastattiin: poika ei enää herännyt kuin kahdesti yöllä.

Loppusuoran taistelut

Kun olimme saaneet diagnoosin refluksista, alkoivat imetysdieetin purkuyritykset. Viljakokeilut olivat hyvin selkeitä: pojan oireet palasivat samantien: kitinää, ärtyneisyyttä, mahakipuja ja superhuonoa nukkumista.

Maidon kohdalla kokeilu oli vaikeampaa. Poika ei suostunut millään tavoin juomaan tuttipullosta, niinpä maitokokeilu tapahtui pipetin avulla. Emme saaneet poikaa juomaan niin paljon maitoa kuin olisi pitänyt saada, jotta altistus olisi onnistunut. Niinpä saimme tuloksen, että maitoa saa juoda. Niinpä vedin monen kuukauden edestä maitosuklaata ja jugurttia.

Poikakin sai maistaa; sillä seurauksella, että poika alkoi jälleen huutaa tuntikausia. Tällä kerralla hän osasi jo itsekin pidellä mahaa, ja osoittaa sillä tavalla, missä sattuu. Pojan oireita olivat nyt myös astmaattinen hengitys: konttaava kaveri ”vinkui”. Hän alkoi myös pyöritellä päätään ja hieroa silmiään.

Tässä kohdin vaihdoimme lääkäriä, ja saimme vihdoin kuulla, että meillä refluksi ja allergiat kuuluvat yhteen. Pojan ollessa yksivuotias selvisi vielä, että hän kärsii siitepölykaudesta: opimme ristiinreagoinnin salaisuuksista. Tällä kertaa osasimme jo nopeasti ruveta jättämään ruoka-aineita ja helpottamaan oireita.

Ja lopulta koitti se päivä, kun ajattelimme, että meillä alkaa oikeasti olla tosihelppoa. Silloin lapsi oli puolitoistavuotias. Ei haitannut, vaikka söimme koko perhe mahdollisimman paljon samaa ruokaa kuin poika: eli noin 15 ruoka-aineen joukosta. Ei haitannut, että poika sai neljä kertaa päivässä lääkettä, kunhan se vaan auttoi. Ei haitannut enää, että koko vauvavuosi oli yhtä pimeää putkea, josta en paljon muistanut. Olimme kuitenkin selvinneet.

Huonoina päivinä syyllistymme: miksemme osanneet itse löytää enemmän tietoa? Olisimmeko voinut vähentää pojan huonoimman kauden pituutta? Millainen mielikuva pojalle jäi maailmasta ensimmäisten kuukausien aikana? Pojan pituus- ja painokasvu hyytyivät lisäksi vauvavuonna, eivätkä ole vieläkään palautunut. Huonoina hetkinä ainainen ruoka-aineiden kokeilu ottaa myös koville.

Hyvänä päivänä muistamme, että teimme parhaamme. Se riittää.

Mikä auttaa jaksamaan?

Kaikenlaiset tunteet ovat meille avuksi. Ne kertovat siitä, missä oikeasti mennään. Tunteidensa kanssa elämiseen tarvitsee usein kuitenkin niiden käsittelyä. Hyvin pitkälle riittää se, että sanoo ääneen, mitä oikeasti tuntee. Jos lähellä ei ole sellaista luotettua, kannattaa puhua tuntemuksistaan neuvolassa tai hakea ammattilaisen kuuntelevaa korvaa.

Refluksiarkea elävän on välillä saatava omaa aikaa, ilman lasta. Se voi olla pienikin hetki. Joskus jo iltasuihku rauhassa auttaa jaksamaan taas hetken. Jos perheessä on kaksi aikuista, molemmat tarvitsevat oman hetkensä.

Itkevän vauvan kanssa ei saa useinkaan tuntea sitä iloa, jota vanhemmuudessa parhaimmillaan tulee: hei, osaan hoitaa ja pitää hyvää huolta vauvastani. Vaikka refluksilapsen vanhempi tekee parhaansa ja ihan kaikkensa, silti lapsi on kipeä. Se saattaa nakertaa itsetuntoa: enkö osaa tätäkään? Mikä silloin olisi sellainen asia, josta saisit virtaa ja pönkitystä? Mistä nautit? Mitä osaat? Emme välttämättä jaksa tavoitella mitään isoja haasteita. Joku voi nauttia jo päivän lehden sudokun ratkaisusta, sen armollisen 15 minuutin päiväunen aikana.

Omat tunteet voi sekoittua niin, että alkaa nähdä oman lapsen vaikeana ja hankalana, vaikka oikeasti lapsen hoito on vaikeaa ja hankalaa. Kerro silloin joka päivä ainakin yksi asia lapselle, mistä hänessä erityisesti pidät. Voi tuntua hassulta ja tarpeettomalta, mutta usein ääneen lausutuista asioista alkaa tulla tosia.

Jos joku tunne alkaa vaania joka päivä ja se alkaa uhata sinun, lapsesi tai jonkun perheenjäsenen turvallisuutta, pitää silloin hakea ammattiapua. Avun hakeminen on usein parasta, mitä voit tehdä. Se on viisaan ihmisen toteamus: nyt en enää selviä yksin.

Apu voi olla refluksitaudin hoitoa uudella tavalla, se voi olla lapsenhoitoapua tai kodinhoitoapua. Jos vanhempi väsähtää kokonaan ja kokee itsensä masentuneeksi, tai jos vanhempi ei meinaa enää jaksaa pitää aisoissa vihaansa, on haettava ammattilaisen apua vaikkapa neuvolapsykogilta.

Joskus se helpottaa

Joskus refluksi helpottaa. Ihan varmasti. Osalla meistä pahin vaihe voi mennä ohi viikoissa, osalla vuosien aikana. Mutta jos-kus se helpottaa.

Lapsen varttuessa arki helpottuu, kun lapsi osaa itse kertoa milloin mahaan sattuu. Helpotusta tuo myös tiedon ja kokemuksen karttuminen: tietää, mitä lapsi saa syödä ja kuka lääkäri osaa auttaa juuri meidän perhettä.

Helpotusta tuo myös armollisuus itseään kohtaan. Kotona saa olla kaaos. Eineksetkin ovat ruokaa. Ja dvd on joskus ihan hyvä lastenhoitaja.

Mikä helpottaisi teitä, juuri nyt, vaikka ihan pienesti?

Kirjoittaja: Anne Kinturi